Suomen historian keskeisiä muutosprosesseja ja kehityslinjoja 1800-luvulta nykyaikaan. Keskeisiä tarkastelunkohteita ovat Suomen valtiollisen ja kansainvälisen aseman muuttuminen, muutoksiin liittyvät ...
7+1 syytä, jotka johtivat Suomen itsenäistymiseen Venäjästä – "Väki lähtee barrikadeille viimeistään silloin, kun leipä loppuu" Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle alkoi vuonna 1809 ...
Kullervon veriselle kostomatkalle päästään puolen vuoden odotuksen jälkeen nyt myös kotisohvilla. Suomalainen ...
Yhteistyö Israelin kanssa hyödyttää molempia valtioita. On kuitenkin häpeällistä, jos yhteistyö jää vain tekniseksi.
Verkkokauppaindeksi perustuu lähes 2 000 suomalaisen verkkokaupan toteutuneisiin ostotapahtumiin, minkä vuoksi se kuvaa kuluttajakäyttäytymisen muutoksia reaaliaikaisesti ja toimii usein ennakoivana ...
Suomessa puhuttiin varhaista indoeurooppalaista kieltä ennen kuin Italiassa puhuttiin latinaa tai Intiassa sanskritia, sanovat Helsingin yliopiston tutkijat. Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä ...
Pitkän uran huipputason jalkapalloerotuomarina tehnyt englantilainen Anthony Taylor ilmoitti jäävänsä eläkkeelle tuomaroinnista. 47-vuotias Taylor kertoi syyksi erotuomareihin kohdistuvan kovan painee ...
Suomen joukkue Milano-Cortinan 2026 talviolympialaisiin julkistettiin perjantaina. Suomi puolustaa olympiakultaa, joka tuli Pekingissä ilman NHL-pelaajia käydyissä kisoissa vuonna 2022. Milanoon ...
Tekoälyajassa arvo ei synny siellä, missä pöhinä on suurinta. Se syntyy siellä, missä jokin on aidosti niukkaa.
Ukko-Pekka Luukkonen tietää jo, miltä tuntuu torjua Suomi voittoon Ruotsista. Buffalo Sabresin maalivahti kuitenkin odottaa innolla perinteikkäiden kilpakumppanien seuraavaa kohtaamista 4 Nations Face ...
Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings on vahvistanut pitävänsä Suomen luokituksen kolmanneksi parhaassa AA-luokassa. Yhtiön ...
Suomen Tivoli jää Ouluun suunniteltua pidemmäksi aikaa, yritys tiedottaa. Tivolin oli määrä siirtyä Oulusta Kajaaniin elokuun ...